Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa. Vaalissa äänestetään henkilöä, mutta valinta tehdään vertailuluvun perusteella. Kunkin listan eniten ääniä saanut saa vertailuluvukseen koko oman listansa yhteenlasketun äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut puolet, kolmanneksi tullut kolmasosan jne. Puolueet valitsevat muut luottamushenkilöt usein yhtenä perusteena heidän vaaleissa saamansa äänimäärä. Äänestämällä ehdokasta, joka on listalla, jossa on fasisteja, natseja tai rasisteja, tuet fasistin, natsin tai rasistin pääsyä kuntasi kunnanvaltuustoon. Älä äänestä fasistia, natsia tai rasistia! Älä äänestä ketään, joka on fasistin, natsin tai rasistin kanssa samalla listalla!

2012/09/18

Petri Luumi, PS, Kouvola

Vasemmalla Petri Luumi, oikealla Kai M. Aalto

Petri Luumi oli vuonna 2003 ehdokkaana Suomi nousee- Kansa yhdistyy -puoleessa.

Suomi – Isänmaa oli lahtelaisen Väinö Kuisman johtama äärioikeistolainen puolue. Järjestö perustettiin vuonna 1993 nimellä Isänmaallinen Oikeisto. Vuosina 2002–2003 se tunnettiin nimellä Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy. Vuonna 2006 Matti Järviharjun johtaman Isänmaallisen Kansallis-Liiton aktiivit saivat organisaation haltuunsa. Järjestö nimettiin Suomen Isänmaalliseksi kansanliikkeeksi ja se otti käyttöön IKL:n ohjelman. Kuisma muiden ohella erosi puolueesta.


Isänmaallista Oikeistoa edelsi Kuisman johtama uusnatsistinen Arjalainen Germaaniveljeskunta. IO-nimellä aloittaessaan liike luopui natsisymboleista, ja inspiraatiota alettiin hakea suomalaisesta mytologiasta kuten Kalevalasta. IO:n jätettyä rekisteröintihakemuksen yhdistysrekisteritoimisto pyysi Suojelupoliisilta lausuntoa yhdistyksen taustoista. Vastauksessaan Supo totesi läheiset yhteydet kansallissosialistiseen AGV:hen. IO hyväksyttiin yhdistysrekisteriin elokuussa 1994. Vuonna 1996 IO kertoi AGV:n olleen huumoritempaus.


Isänmaallinen Oikeisto julkaisi Kansallinen Rintama -lehteä (ISSN 1236-8210) vuodesta 1993 alkaen. Vuosina 1995–2000 lehti ilmestyi säännöllisesti kuusi kertaa vuodessa. IO:lla oli toimintaa pääasiassa Lahdessa. IO:n Turun paikallisosasto järjesti muun muassa White Power -henkisiä konsertteja.  (lähde http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_%E2%80%93_Is%C3%A4nmaa )



Petri Luumi videoissa Väinö Kuisma ja AVG , Väinö Kuisman arkielämää  ja Kansallinen rintama

Petri Luumi Suomi nousee- Kansa yhdistyy eduskuntavaaliehdokkaana

Petri Luumi Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaana