Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa. Vaalissa äänestetään henkilöä, mutta valinta tehdään vertailuluvun perusteella. Kunkin listan eniten ääniä saanut saa vertailuluvukseen koko oman listansa yhteenlasketun äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut puolet, kolmanneksi tullut kolmasosan jne. Puolueet valitsevat muut luottamushenkilöt usein yhtenä perusteena heidän vaaleissa saamansa äänimäärä. Äänestämällä ehdokasta, joka on listalla, jossa on fasisteja, natseja tai rasisteja, tuet fasistin, natsin tai rasistin pääsyä kuntasi kunnanvaltuustoon. Älä äänestä fasistia, natsia tai rasistia! Älä äänestä ketään, joka on fasistin, natsin tai rasistin kanssa samalla listalla!

2012/09/08

Jani Salomaa, Salo, PS

Päivitetty 15.10.2012

"Jani Salomaa EI OLE enää FDL jäsen", toteaa FDL-aktiivi Kari Halkola Facebookissa 9.10.2012 (ks. alla).

Salomaa on perustanut Facebook-ryhmiä kuten Hetero Pride kulkue Finland. Jäsenenä ryhmissä kuten Irti Setan otteesta, R.I.P irti Setan otteesta, Ääri-Islamin "monikulttuuri" vaarantaa lastemme tulevaisuuden ja Homoille eheytysleirejä Suomeen!, jossa Salomaa on toiminut myös yhtenä ylläpitäjänä. Kuntavaalien aikoihin Salomaa on ymmärrettävistä syistä siivoillut jälkiään.

Päivitys 18.9.2012

Sekä Jani Salomaa itse että nimimerkki Franz Stangl ovat huomioineet Kunnollisvaalit-blogin Salomaan julkisella vaalisivustolla:

Kunnallisvaaliehdokas Salomaa on saanut kuuluisan tukijan, joka noteerataan mm. Wikipediassa: "Franz Stangl (26. maaliskuuta 1908 – 28. kesäkuuta 1971) oli SS-upseeri ja Sobibórin ja Treblinkan keskitysleirien komendantti toisen maailmansodan aikana."

Mitä tulee tuossa Salomaan vaalisivulla käytyyn keskusteluun lakipykälien osalta: Blogissa ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan, sillä poliittinen puolue tai äärioikeistojärjestöt eivät ole kansanryhmiä. Kyseessä ei ole myöskään laiton henkilörekisteri, sillä kyseessä on journalistinen esittely ja lisäksi ehdokas on julkituonut poliittisen vakaumuksensa asettuessaan ehdolle. Myöskään vaalityön haittaamisesta ei ole kysymys. Kunnianloukkauksen kriteerit voisivat täyttyä siinä tapauksessa, että joku tieto olisi paikkansapitämätön. Käytännössä tällöin pitäisi kuitenkin pystyä myös todistamaan väitteen perättömyys.

Nimimerkki Franz Stanglin viittaus "raiskaus sivustoon" tarkoittaa Facebook-ryhmää Vaadimme maahanmuuttajien "raiskausbusseja" lähiöihin!. Salomaan nimeä ei ainakaan syyskuussa löytynyt ryhmän jäsenten joukosta, mutta tapauksen hän selvästikin tuntee.

Päivitys 15.10.2012

Vielä pari Salomaa-aiheista kuvakaappausta.

Fobba, Salomaa, homot ja Zyklon B.

Salomaa kavereineen keskustelee Linnan juhlista.